Säästäjäsijoittajan (huomaa uusi termilanseeraus!) on syytä tarkoin pohtia , miten alenevan rajahyödyn käsite vaikuttaa kykyyn ymmärtää riskejä.
Riskiä tarpeen mukaan
Sijoituskohteiden riskisyys vaihtelee rajusti. Riskispektrin alkupäässä ovat keskihajonnaltaan matalahkot ja tuotto-odotuksiltaan heikohkot rahamarkkinarahastot. Toisessa ääripäässä löytyvät markkina-arvoltaan pienten yritysten osakkeet, joiden huimaa potentiaalista tuottoa vastaan vuosittainen keskihajontakin ylittää usein 30 prosentin rajapyykin.
Rahoituskirjallisuudessa riskinsietokykyä mitataan usein varallisuuden kasvun ja hyödyn perusteella. Hyödyn käsiteellä tarkoitetaan tässä tapauksessa sijoittajan päätöstä etsiä sijoitusmerestä yhdistelmiä, jotka tuottavat hänelle suurimman mahdollisen tuoton pienimmällä mahdollisella riskillä. Sijoittaja etsii siis riskin ja tuoton fiksua kombinaatiota, joilla voisi nukkua yönsä kohtuullisen rauhallisesti.
Aleneva rajahyöty
Alenevan rajahyödyn periaate liittyy oleellisena osana sijoittajan harjoittamaan ”hyötyajatteluun”. Maalaisjärjellä lienee selvää, että sijoittajan saama hyöty kasvaa sijoitetun varallisuuden arvon kasvaessa.
Sijoitusalan tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että hyödyn lisääntyminen hidastuu mitä suuremmaksi varallisuuden arvo kehittyy. Tämä vahvistaa ammattisijoittajien sanonnan: ” Ensimmäisen miljoonan hankkiminen oli sitä kaikkein vaikeinta ja vaivalloisinta aikaa.”
Lisävarallisuuden merkitys siis pienenee sitä enemmän, mitä varakkaampi sijoittaja on kyseessä. Alenevan rajahyödyn periaate kertoo meille myös, että varallisuuden kuihtuminen vähentää hyötyä huomattavasti enemmän kuin mitä samansuuruinen varallisuuden kasvu lisäisi hyötyä.
Seppo Saario onkin tästä osuvasti todennut, että varakkaan sijoittajan peli on puolustaminen, ei hyökkääminen. Suomeksi tämä tarkoittaa, että sijoittajat ovat lähtökohtaisesti riskinkarttajia.
