sijoittaminen

Yhteismetsään sijoittaminen

Moni sijoittaja kyttää silmä tarkkana osakekurssien liikkeitä. Olisiko aika katsoa yhteismetsiä sijoitusmielessä?

Jo 1800-luvulla, tsaarinaikana perustetut yhteismetsät ovat mainio keksintö. Yhteismetsän osakas on metsänomistaja, joka on ulkoistanut puukauppaan, hallintoon ja metsänhoitoon liittyvät tehtävät metsäammattilaiselle. Yhteismetsän kassasta tuloutetaan osakkaille vuosittain kohtuullista, vakaata ja varmaa tulovirtaa. Riski-tuotto-akselilla metsäsijoitukset luokitellaankin usein kuuluviksi korko- ja osakesijoitusten välimaastoon.

Etuja löytyy

Verottajan silmissä yhteismetsä on erillinen verovelvollinen, josta saatavaa pääomatuloa tuloa verotetaan vain 30 prosentin verokannan mukaan. Varsinaiset ylijäämät, jota yhteismetsän tuloksesta jako-osuutena osakkaille annetaan ovat verottomia. Osakkaiden ei siis tarvitse kuin odottaa yhteismetsän tuloja tippuvan tililleen,

Liittyäkö yhteismetsään?

Helpoin tapa liittyä yhteismetsän osakkaaksi on ostaa yhteismetsäosuuksia, joita on vapaasti myytävissä. Oman asuinalueen metsiköitä voi osto-ja myyntimielessä tutkia täältä.

Moni omistaa oman pienen metsikön, mutta miten lienee ammattimaisen hoidon ja sitä kautta taloudellisen kannattavuuden laita? Maamme metsät on ja lohkottu niin pieniin osiin, että järkevää metsänhoitoa on enää vaikea tehdä. Minimikokona omalle metsätilalle pidentäänkin 20-30 hehtaarin kokoa.

Yhteismetsään voi liittyä neuvottelemalla lähimmän yhteismetsän osakaskunnan kanssa sopivista ehdoista. Vastineeksi liitoksesta saa oman metsikön arvoa vastaavan verran osuuksia yhteismetsästä. Itse liittymisen kustannukset maksaa valtio, joka näin haluaa osaltaan tukea yhteismetsien toimintaa. Huomattavaa on myös verosuunnittelun kannalta, että yhteismetsään liittymisen yhteydessä varainsiirto, tai luovutusvoittoveroa ei tarvitse maksaa.

Fiksu sijoittaja tutkii aina sijoitusvaihtoja pörssin ulkopuoleltakin. Voisin kuvitella, ettei hinnanmuodostus on metsämarkkinoilla yhtä tehokasta kuin se maailman pörsseissä yleensä on. Tällöin on  mahdollisuus tehdä varsinaisia löytyjä, jos sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *